Olen pitkään seurannut ystävien, kolleegoiden ja valmennettavien tuskailua deittailun villissä viidakossa. Mitä enemmän luen ja kuulen juttuja sitä enemmän vakuuttuneeksi tulen siitä ettei ainakaan minun kannata edes yrittää. Oheiset twiittiketjut antoivat viimeisen sysäyksen tälle kirjoitukselle joten suosittelen tutustumaan ensin niihin ennen eteenpäin jatkamista.
Tuntuu jotenkin käsittämättömältä etteikö joku ihminen löytäisi itselleen kumppania niin halutessaan varsinkin kun mietitään mitä kaikkea nykyinen tekniikka mahdollistaa. Toisaalta kaiken kiireen keskellä ei deittailusta haluta mitään ylimääräistä stressiä joten monet suhtautuvat siihen erittäin kevyesti. Ihmiset puhuvat lähes halveksuen Tinder-treffeistä tai samaisesta palvelusta löydetyistä kumppaneista.
Eräs kolleegani on roikkunut Tinderissä varmaan niin pitkään kun palvelu on ollut auki tai Suomesta on löytynyt sinne käyttäjiä. Toisinaan kuulen hänen tokaisevan: “Tässä se nyt on!” tai “Nyt löytyi vaimo!”. Matcheja on syntynyt yllinkyllin, treffeillä hän on käynyt varmaan kolminumeroisen kerran ja joidenkin kanssa jopa tapaillut pidemmän ajan. Vieläkin odotamme sitä hetkeä kun hän sitoutuu johonkin ihmiseen.
Vastaavia tarinoita on varmasti enenevissä määrin. Onko sen kumppanin löytäminen sittenkin hankalaa?
Aiheesta keskustellessa pystyy ihmiset jakamaan karkeasti kolmeen leiriin. Yhdessä leirissä ovat he joiden elämässä on muuten aikalailla kaikki kohdallaan mutta se kumppani puuttuu. Toisessa leirissä ihmiset jotka vielä etsivät/rakentavat unelmaansa/uraansa tai ovat niin kiireisiä ettei elämään mahdu mitään pientä säätöä kummempaa. Kolmanteen leiriin kuuluvat he ketkä eivät halua elämäänsä ketään vasta erottuaan tai jostain muusta syystä.
Kuulun ryhmään jonka molemmat jalat ovat eri leireissä. Toivoisin löytäväni kumppanin mutta nykyinen työ ja elämänrytmi eivät mahdollista tätä kirjoitusta isompaa ajatusta siihen suuntaan. Välillä ajattelen ja jopa hyväksyn ajatuksen että tulen elämään yksin.
Mitä Mikolle kuuluu? Ootko menny naimisiin? Entä kihloihin?
– Mummo
Vastasin mummolleni: “En ole.” Hän ei esittänyt muita kysymyksiä.
Aina kun alan kaipaamaan toista ihmistä vierelleni kysyn ensimmäisenä itseltäni mitä voisin hänelle tarjota?
Olen rehellinen, huomaavainen, luotettava ja hauska (ainakin jos tykkää “isävitseistä”). Osaan laittaa ruokaa, keittää hyvää kahvia/teetä ja harrastan liikuntaa päivittäin. En polta tai käytä huumeita, alkoholia juon erittäin harvoin ja sillonkin hyvin vähän. Osaan kuunnella, puhua, halata ja pussata. Asennoidun elämään avoimin mielin ja positiivisesti, pienet asiat & hetket tekevät minut onnelliseksi. Nelikymppiseksi “setämieheksi” näytän ihan hyvältä ainakin jos tykkää urheilullisista, tatuoiduista ja kaljuista miehistä. Teen töitä lasten & nuorten parissa ja olen eläinrakas. Olen avoin suhteelle ja rakkaudelle.
Listan perusteella tarjottavaa on yllinkyllin, harmi vaan kun “kiska” on auki ihmeellisinä aikoina eikä kukaan muutenkaan löydä perille.
Aina kannattaa haaveilla.
Mikko Rönkä 
2 thoughts on “Yksin”