Ensimmäisenä virheenäni kuvittelin osaavani valmentaa ja kun vähän niissä kuvitelmissa elin & nautin menestyksestä tulin ylimieliseksi. Ensimmäisessä ryhmässäni oli hyvin varhaiskypsä poika eli n. päätä pidempi muita ja poikkeuksellisen vahva kaiken lisäksi. Hänen ympärilleen rakennetulla joukkueella olikin helppo menestyä pohjoisella alueella. Oikea taso mitattiin saman kauden keväällä kun matkustimme menestys mielessä Lahteen pelaamaan pääsiäisenä. Turpaanhan siellä tietty tuli pelistä toiseen, se oli hyvä herätys ylimieliselle nuorelle valmentajalle.
Ylimielisyys näkyi myös asenteena kolleegoita ja koulutustapahtumia kohtaan. Koripalloliiton koulutusjärjestelmä koostui lasten- ja nuorten ohjaajakoulutuksista (nykyinen 0- ja 1-taso). Oulussa koulutuksia oli tarjolla harvemmin ja niihin tietysti oli velvollisuus paikallisilla valmentajilla osallistua. Muistan ajatelleeni jonkun koulutustapahtuman kanssa että “en mä näitä tietoja tarvitse, haluan drillejä ja taktisia malleja sekä sisältöä miten organisoida harjoituksia”. Menneisyyden Mikolle haluaisin tässä sanoa: “Tyhymä! Sun kohdalla se ihmisten kohtaaminen, ryhmädynamiikka jne. olisi ollut juuri ensisijaisen tärkeä opeteltava asia.”
Menneisyyden Mikolle ja sitä kautta muille aloittelevalle valmentajalle haluaisinkin sanoa:
Ole nöyrä ja avoimin mielin aina kun tapaat kokeneemman kolleegan, osallistut koulutukseen, seuraat muiden harjoituksia tai katsot ottelutapahtumia. Aina voit oppia jotain uutta!
Onneksi näin juuri on omalla kohdalla käynyt. Mitä enemmän kokemusta ja tietoa on vuosien varrella karttunut sitä nöyremmäksi tulen. Tiedostan osaamiseni ja rajoitteeni, tunnistan & hyväksyn virheeni sekä osaan sanoa tarpeen tullen: “En tiedä mutta otan selvää!”
Mikko Rönkä 